Monday, February 15, 2010

15.1. day 1

Kolme pentua voivat hyvin, mutta tuo Mini ei meinaa syödä itse. Sen ote on huono ja imu lupsuttava eli imua ei ole. Kun se ei saa ruokaa, se piipittää ja Irkku hermostuu. Tämän päivän tehtävä on saattaa Mini sateenkaarelle. Olen oppinut, että en tekohengitä mitään pentua. Autan, mutta tiettyyn rajaan saakka.

Kaikki energia menee tuohon Miniin, en ole huomannutkaan oikeastaan noita muita.

Mia ja Päivi taisivat arvata synnytyspäivän oikein, mutta kukaan ei arvannut pentumääriä. Ei mikään ihme, sillä ultra vei ihan väärille raiteille. Vuonna 2007 Åsalle ultrattiin 3 - tuli 5 ja Alfalle ultrattiin 5 - tuli 3. Näin väärin mitä Irkkua ultrattiin ei ole koskaan ultrattu ja nyt ultra oli uusinta ja komeinta plaatua. Ehkä juuri siksi emme osaa lukea noin hienoa masiinaa, vaan tottuneet suttuisiin kiteisiin kuviin. Pienihän tuo maha oli.



Kuvassa näkyvä pentu on tumma tyttö. Otan yksilökuvat kunhan Minin kohtalo on selvä.

Psyko uros (niskassa psykedeelinen kuvio)



Musta narttu



Valkoinen narttu



Mini oli ihan tuon mustan nartun värinen. Todella tumma. Pään ja jalan kuviot olivat vielä niukemmat. :-(

Tummien pentujen väritys on tullut ihan isältä. Tuossa vaaleassa nartussa näen isänisän Jaffin värigeenejä. Karvan pituudesta en osaa arvata mitään. Tuo Mini oli tosi tosi lyhytkarvainen ja sen rinnalla nämä kolme vaikuttaa runsailta. Mutta päivä päivältä tulemme viisaammiksi tämänkin asian suhteen.

Vaikka eilen kerroin isoon ääneen kaikille, että en enää ikinä IKINÄ ikinä astuta mitään, niin *höh* pyörrän sittenkin sanani. Tästä olen puhunut muutamien ihmisten kanssa. Tietty näitä pennuista riippuu, mutta mahdollista voisi olla, että pidetään yksi juoksu välillä ja astutan Irkun luomuna sitä seuraavaan juoksuun uudemman kerran.



PS. Miten niin, minäkö "vähän" innoissani näistä pennuista.....? ;-D

7 comments:

  1. Voi surku Minin suhteen, mutta tottahan se on, että jos siitä ei ole eläjäksi niin turha pitkittää kärsimystä. Tiedän ei ole helppoa silti. Mun piti lopettaa siitä Ritan pentueesta se ruskeavalkoinen pentu ja oli se kova pala, mutta eipä tuolle mitään mahtanut. Paras keskittyä niihin elinvoimaisempiin.

    Hengessä mukana
    Päivi N

    ReplyDelete
  2. Ikävä on kasvattajan kohtalo näissä asioissa, mutta luonto olisi vielä julmempi kun kiduttaisi pienen pois hitaasti. Kyllä se siitä iloksi vielä muuttuu, tsemppiä!

    ReplyDelete
  3. Hienot pienet pentuset! <3 Iloitse vain oikein kunnolla noista kolmesta taaperosta, niistä kasvaa hienoja bc:ta! <3

    ReplyDelete
  4. Onpas yhdellä söpöliinillä suloinen punainen nenä ja hirmusti asiaa, vilkutan täältä takaisin :-)

    ReplyDelete
  5. Tänne blogiin pitäisi olla joku rajoitin, että sivua ei voi avata kuin kaksi kertaa päivässä... =o))))

    ReplyDelete